OMA KEHONKUVA

Tuntuu, että nykypäivänä ulkonäkö otetaan liian vakavasti. Tavoitellaan paljon asioita, jotka liittyvät ulkonäköön. Halutaan esim. isommat olkapäät, isommat pakarat tai todella timmi vatsa. Mielellään niin timmi, että vatsapalat näkyvät. Valitettavasti niitä vatsapaloja on vaikea saada (etenkin naisilla) näkyviin, ellei ole alhainen rasvaprosentti, joka taas ei ole luonnollista. Poikkeuksia toki on. Joillakin voi olla luonnostaan isot vatsapalat ja siksi ne erottuvat paremmin kuin toisilla. Itse kuulun siihen porukkaan, että evät erotu, ellei niitä jännitä (hyvä jos silloinkaan). Muuttuisiko elämä yhtään jos olisi timmimpi? Miten sinun elämä olisi erilaista jos olisit timmimpi? Itselläni elämä ei muuttuisi yhtään. Tekisin aivan samoja asioita kuin ennenkin. Todennäköisesti olisin onnettomampi jos jollain kitudieetillä pitäisi olla saadakseen timmimpi kroppa.

Entäs jos omat tavoitteet olisivat sellaisia, jotka eivät keskity kropan muokkaamiseen, vaan siihen mitä kaikkea sillä kropalla voisi tehdä, omiin taitoihin. Voisi pohtia mihin kaikkeen oma keho oikeasti pystyy, eikä keskity niinkään siihen miltä kroppa näyttää. Mietitiään treenaavaa ihmistä. Hän treenaa paljon mutta keskittyen omiin taitoihin. Harjoittelee sellaisia asioita mistä itselle tulee hyvä fiilis sekä tulee onnistumisen elämyksiä ja täten saa itsevarmuutta. Itsevarmuus itsessään näyttää jo todella hyvältä oli se kroppa millainen tahansa. Kun ei keskity pelkästään siihen miltä kroppa näyttää, vaan nimenomaan siihen mihin kaikkeen kroppa pystyy niin luulen, että silloin on onnellisempi. Treenin myötä kirsikkana kakun päällä tulee ulkoinen habitus, joka on vain plussaa. Mutta ei kuitenkaa pääasia. Toki jos joku tulee oikeasti todella onnelliseksi ulkonäkö edellä treenaamisesta niin silloin se on fine. Jokainenhan taplaa loppupeleissä täälä maanperallä omalla tyylillään, eikä ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa elää. 

Osa saattaa miettiä, että olenpas minä ristiriitainen ihminen kun kuitenkin urheilulajini on juuri sellainen missä arvostellaan mm. kroppaa. Pitää olla tietynlainen malli kropassa (x malli= leveä selkä ja kapea vyörätö). Kuitenkin tekeminen arjessani on sitä, että keskityn mihin kroppani pystyy, enkä siihen miltä kroppani näyttää. Treenaan salitreenejä valmentajan ohjeiden mukaisesti. Harrastan lisäksi tanssia ja telinevoimistelua, jotta saan kehoon erilaista liikettä sekä kehitettyä taito- osioita. Tiedän, että salitreenillä haluan kasvattaa taito- osiota ja minulla on salitreenin puolella tavoitteita, jotka eivät liity kropan ulkonäköön millään tavalla. Tiedän myös sen, kun treenaan saliohjelmien mukaan (jotka laadittu kuitenkin siten, että se kroppa muotoutuisi siihen x malliin) niin kroppa muuttuu siinä mukana. En vain ajattele sitä, vaan se on juurikin kirsikka kakun päällä. Itselläni hajoisi pää, jos kyttäisin koko ajan miltä kroppani näyttää. Mielummin teen harvemmin niinsanottuja kuntotsekkejä, että tiedetään mihin suuntaan ollaan menossa kropan kanssa. Nekin kuntotsekin mieluiten valmentajan kanssa. Olen siis sitä mieltä, että fitnessurheilijat voivat treenata taito edellä eikä niinkään ulkonäkö edellä. Täytyy myös muistaa, se mitä kisalavoilla näkee (fitnesslavoilla) kisaajia, he ovat vieneet kropan äärimmilleen ja se tila missä ollaan kisatilanteessa kropan suhteen on luonnotonta. 

Kesä lähenee ja pitäs päästä kesäkuntoon! Saanko kysyä, mikä ihmeen kesäkunto? Mielestäni sana KESÄKUNTO on kulutettu loppuun ja on niin out nykypäivänä. Miksi pitää tavoiteilla jotain kesäkuntoa? Mielestäni ihmiset ovat kesäkunnossa koko ajan. Senkus kauniina kesäpäivänä ottaa bikinit kaapista, laittaa ne ylle ja menee rannalle. Lisäksi itsevarmuutta kehiin sekä hyvä ryhti: näin olet kesäkunnossa. Kyllä, hyvä ryhti on yksi keino saada kroppaan sekä olemukseen eloa. Itse henkilökohtaisesti en kiinnitä rannalla muihin ihmisiin huomiota ulkonäöllisin perustein. Veikkaan, että en ole ainoa. Ei ketään luultavasti kiinnosta miltä joku näyttää tai onko joku vähän muodokaampi tai ei niin muodokas. Mietitään jokin kaunis päivä rannalla ja olet (leikisti) ajatellut "hitsi mahani pömpötti silloin yksi päivä". Huomasiko kukaan, että sun maha pömpötti? Ei. Kiinnostaako todellisuudessa ketään, että sun maha "pömpötti"? Ei. Pömpöttikö oikeasti sun maha? Tuskin tai jos pömpötti, mitä väliä sillä on?

Kuuluisa sosiaalinen media. Oikea vihollinen sekä pahimmassa tapauksessa itsetunnon alistaja. Esimerkiksi ig:ssa näkee kauniita sekä hyvä kroppaisia naisia. Mutta oletko ajattellut sitä, että kuvan kuvakulmaa on mietitty tarkoin, kuvan ottamisen jälkeen kuvaa on muokattu (kuvia saatetaan muokata aika raadollisesti). Suurin osa sosiaalisessa mediassa haluaa näyttää ne parhaat puolensa. Harvemmin näkee niitä mahamakkaroita, vaikka ne ovat aivan luonnollinen ja normaali asia. Jos näet mielestäsi todella kauniin ja hyvä kroppaisen naisen, niin mieti vaihtaisitko elämää hänen kanssaan? Haluaisitko olla juuri hän, vai elätkö mielummin aivan omaa elämää ja rakastat sitä mitä sinulla on tällä hetkellä?

Minun elämänohje tähän aiheeseen liittyen on, että rakasta sun kehoa ja tutustu siihen. Elä keskity pelkästään miltä se näyttää vaan keskity mielummin siihen, mihin kaikkeen se pystyy. Tee asioita joista tulet onnelliseksi. Ja kehu kroppaa! Jos se ei koskaan saa kehuja, ei se halua niin aktiivisesti myöskään tehdä asioita. 

Me kaikki ollaan just hyviä tälläisinä kun olemme! 

-Senja 

MITEN MINUSTA TULI URHEILIJA?

Kuva: Juho Kesti 

Olen kuunnellut viime aikoina jonkun verran elämänkerta äänikirjoja. Niiden inspiroimana sain rohkeuden kertoa tarinani, siitä kuinka minusta tuli urheilija. Tapahtumat joita kerron ovat menneitä sekä historiaa. Joten toivomukseni on, että kukaan ei ala pitämään minua eri ihmisenä tai katsomaan minua eri tavalla kuin ennen. Olen aivan sama hömelö positiivinen tyyppi keneksi te ehkä minut jo tunnette. Tämä on itselleni ollut arka aihe, enkä ole uskaltanut aiemmin kertoa yhtä puolta elämästäni. Toki ei ole ollutkaan rohkeutta semmoiseen. Asiat täytyy ensin käsitellä päänsisällä, ennekuin niitä voi jakaa muille. Tämän postauksen kirjoittaminen oli jopa terapeuttista. Muutamaan otteeseen sydän jyskytti rinnassa voimakkaammin ja loppulauseita kirjottaessa taisi tää likka vähän herkistyäkkin. Tämä onkin hyvää harjoitusta kirjan kirjoittamista varten, sillä elämässä on niin paljon asioita, joita haluan kertoa kirjan muodossa kun olen siihen valmis.

Jokainen on varmasti joskus tehnyt elämässä ei niin järkeviä ratkaisuja. Olen itse omat polkuni kokenut. Tulen kirjoituksen pitämään suhteellisen yksinkertaisena enkä kerro kaikkea aivan yksityiskohtaisesti, sillä postauksesta tulisi aivan liian pitkä, eikä kukaan todellisuudessa jaksaisi tätä lukea.
VINKKI: Jos aloitat lukemaan tätä, kannattaa lukea postaus loppuun asti. 

En ollut ennen 18- vuotis synttäribileitä juonut alkoholia, sillä se ei minusta vain kuulunut alaikäisten elämään. Olen asiasta tänäkin päivänä samaa mieltä. En koskaan pyörinyt missään kotibileissä tai rymynyt kännissä kotiin. Vanhempani ovat niiltä tiimoin säästyneet yhdeltä vaivalta. Kaikki "teinikokeilut" alkoivat vasta 18 vuoden iässä. Hyvät ystäväni tietävät mitä tarkoitan teinikokeilulla. He ovat joutuneet niitä katsomaan ihan liikaa. Alkoholin käyttöön vaikutti suuresti lapsuus, jossa olen kokenut sellaisia asioita keiden kenekään ei tarvitsisi kokea. Pitkä koulukiusaaminen sekä alkava masennus ei auttanut asiaa ollenkaan. Perhana, se pää piti saada nollattua. Luulin, että se helpottaa ja helpottihan se. Yhdeksi illaksi. Mutta seuraavana päivänä olikin morkkis kun sain kuulla mitä sitä on tullut taas tehtyä.

Aina kun join, join kunnolla. En ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanoivat lähtevänsä parille. "Miksi lähteä parille kun voi juoda niin paljon, että vintti pimenee, ajattelin aina." Minusta ei vain ollut järkeä lähteä juomaan muutamaa alkoholijuomaa. Kun alettiin juomaan, silloin myös juotiin ja kunnolla.

Ystäväni olivat huolestuneita, sillä todella usein tuli biletettyä. Sain kuulla ystäviltä jopa saarnaa. Sain silloin todella paljon mietinnän aihetta. Oli pakko laittaa elämää tärkeysjärjestykseen. Halusinko saman tulevaisuuden mitä siskoni on saanut kokea? Siskoni käytti huumeita ja kuoli alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Kuolintapa oli todella järkyttävä, jota en halua tässä edes kertoa (haluan säästää teitä lukijoita), sillä se on aika raakaa. Kuitenkaan mistään henkimurhasta ei ollut kyse, jos joku jo sellaista ehti miettiä. Totesin heti, että en halua ainakaan samantyylistä kohtaloa mitä siskoni sai kokea. Toinen iso asia oli armeijan meno. Tiesin, että armeija kutsuisi muutaman kuukauden päästä. Jos oikeasti haluan armeijaan, ei voi olla niin huoletonta ja railakasta elämää.

Kuva: Juho Kesti

Päivä jolloin astuin palvelukseen oli todella jännittävä mutta samaan aikaan kuumottava. En tiennyt mitä armeijalta odottaa ja tulenko oikeasti viihtymään siellä. Veikkaan, että ilman armeijaa, en olisi tässä missä olen nyt. Se kasvatti minua ihmisenä todella paljon ja aloin tuolloin jo miettimään elämänarvoja hieman uusiksi. 

TJ 0! Sotilaspoliisi Alikersantti

Suoritin armeijan kunnialla loppuun ja minusta kuoriutui melkoinen liikkuja sinä aikana. Kävin salilla sekä lenkillä paljon. Kuntoni oli todella kova siihen aikaan ja pärjäsin kaikissa testeissä erinomaisesti. Viikonloppuvapailla alkoholi oli tosin melko kovassa roolissa vielä tuolloin. 

Armeijan loputtua liikunta hieman jäi, mutta innostuin siitä melko äkkiä uudestaan asuessaan uudessa kaupungissa. Koin, että halusin saada edellisestä kaupungista etäisyyttä, jotta vanhat houkutukset eivät vaan ottaisi valtaa minusta, koska halusin muuttua. Innostuin juoksusta enemmän ja juoksinkin vuonna 2015 puolimaratonin hyvään aikaan 1:56. Tuli muutto taas toiseen kaupunkiin eli Kajaaniin (missä asun tälläkin hetkellä) syksyllä 2015 ja aloin opiskelemaan liikuntaa. Pääsin heittämällä kouluun sisään ja Vierumäelle olisi ollut myös opiskelupaikka tarjolla (sama ala). Armeija oli tehnyt tehtävänsä. Huippukunto ja johtajan taidot olivat alkaneet tulemaan esille. Onneksi pääsin niitä hiomaan koulun penkille ja löytämään omaa juttua. Toki koulun ensimmäinen vuosi oli hakuammuntaa. Tuli taas runsas alkoholin käyttö kuvoihin eikä mikään hyvinvointi kiinnostanut välillä tippaakaan. Myös ikäviä asioita tapahtui tuolloin ja masennus sai taas valtansa niiden asioiden seurauksena. Kun toinen lukuvuosi alkoi tapasin ihmisen joka inspiroi minua suuresti hänen elämäntyylillään. Myös pari kaveria pyysivät minua salille silloin tällöin ja armeijan aikana tullut salikärpänen alkoi pikkuhiljaa ottaa tuulta alleen. 

Tein elämäntapamuutosta pikkuhiljaa. Ensin päänsisällä sitten vasta konkreettisia tekoja. Ensin keskityin treenipuoleen. Ensin kävin silloin salilla kun huvitti. Sitten halusin säännöllistää sen, että käyn pari kertaa viikkoon. Kohta kävin 3 krt/ vk. Sitten halusin miettiä ravintopuolta. Testasin pikkuhiljaa gluteenitonta ruokavaliota nykyisen miesystävän inspiroimana. Myös kasviksia aloin käyttämään enemmän. Voi että, miten se olo muuttui paljon paremmaksi. Ei enään turvotusta eikä väsymystä. Treenit kulkivat paremmin ja aivoissa tapahtui kirkastuminen. Ensin söin gluteenittomasti pari kertaa viikkoon, sitten joka toinen päivä ja kohta se oli päivittäistä. Kun tämä toteutui hyvin, aloin miettiä josko maidon voisi jättää pois. Korvasin maidon kaurajuomalla ja juustoja en syönyt yms. Vatsa parani sekä ihon kunto. Tämä kaikki oli niin huippua ja uutta. Kohta söinkin virallisesti gluteenittomasti ja melkein maidottomasti. Rahka oli ainoa maidollinen tuote mitä käytin. Aloin miettimään, "tämäkö on sitä hyvinvointia?" Jaksaa arjessa todella hyvin, treenit kulkevat, ajatus kirkas ja elämä hymyilee? Seuraavaksi aloin pohtimaan alkoholini käyttöä. Sitä upposi vielä joitakin määriä tuon elämäntavan muutoksen yhtydessä. Mutta nuoruusvuosina sitä oli kulunut jopa enemmän.  Kaikkea ei voi kerralla tehdä ja muuttaa. Pikkuhiljaa aloin vähentämään tietoisesti alkoholin käyttöä ja se tuntui parantavan entisestään elämänlaatua. Ei sekoiluja kännissä, ei rahanmenoa sekä ei morkkista seuraavana päivänä. Mutta haittapuolena tässä oli se, että sokeria alkoi kulumaan enemmän. Kun ei enään saanut nautintoa alkoholista, niin täyti saada jostain ja hyvä ratkaisu oli sokeri. Mielestäni se oli kuitenkin parempi paha. "Enemmän sokeria koneeseen mutta enpähän juo niin paljoa, ajattelin välillä." Tämän muutoksen aikana olin saanut paljon inspiraatiota koulusta sekä urheilijoilta keitä seurasin ja seuraan edelleen. Hankin valmentajan ja aloin elämään pikkuhiljaa urheilijan elämää. Ruokavalio, treeniohjelma ja tavoitteelliset treenit. Halusin myös yhdistää kaksi asiaa joissa olin hyvä, voimistelu ja kuntosali. Onneksi nämä kaksi asiaa saankin yhdistää lajissa "fitness".

Nykypäivänä pohjarunko on tukevalla maaperällä ison työn jälkeen. Työ on ollut monen vuoden projekti ja asiat ovat tapahtuneet pikkuhiljaa. Mutta täytyy sanoa, että ilman läheisiä tähän en olisi pystynyt. Nykypäivänä olen alkanut keskittymään huipulla olleisiin pikkuvuoriin kun pohja on kunnossa. Mm. kehonhuoltoon, mentaalipuoleen sekä vuorokausirytmiin ja kofeiinin käyttöön. Myös valkoinen sokeri on jäänyt vähälle käytölle ja alkoholia kuluu todella vähän. Juon keskimäärin noin 2-3 kertaa vuodessa ja suhteeni alkoholiin on terveellä pohjalla (vihdoin). Ei sitä koskaan tiedä jos minulta menee joku päivä korkki kiinni kokonaan. Näitä edellä mainittuja juttuja ei olisi voinut miettiä isomman ja rankimman muutoksen aikana. Ensin täytyy rakentaa pohja vahvalle maaperälle ja varmistaa, että se on vahva eikä horju vaikka välillä tulisi vastoinkäymisiä. Kun se on pysynyt vahvana hyvän tovin, voi keskittyä pieniin juttuihin. Ja ei, en ole kaikkea tehnyt kerralla, vaan yksi asia tai teema kerrallaan. Hiljaa hyvä tulee. Vaikka nuorempana olen tiennyt miten pitäisi syödä ja liikkua, niin ei se minua pahimpina kausina kiinnostanut. Tärkeämpää oli saada nollata aivot kokonaan ja rellestää sen minkä ehti. Koen, että urheilijan arki nykypäivänä on pelastus. Ja on sellaista arkea mitä haluan elää ja mitä minun kuuluukin elää. 

Jos mennään pidemmälle suvussani, niin alkoholin kanssa on ollut ongelmia ja sitä kulunut melkoiset määrät. Ja kun se piru on nostanut sarvia tuli on ollut irti. Mutta suvussani on myös urheilijoita. Ukkini oli sm- tasolla soutaja sekä harrasti painonnostoa. Molemmista lajeista hän sai kantaa mitalleja kotiinsa. Olen saanut paljon inspiraatiota suvusta miksi kannattaa olla urheilija tai kova liikkuja. Itselläni on myös sellainen tunne, että haluan saavuttaa jotain mistä sukuni voisi olla ylpeä ja mistä minut muistettaisiin.

Kuva: Juho Kesti

Tänä päivänä olen todella onnellinen. Vaikka olen kokenut koulukiusaamisen, vanhempien eron, siskon kuoleman, nähnyt väkivaltaa, kokenut köyhyyttä, ollut masenutnut, sairastanut alkavaa syömishäiriötä, niin koen ne nykypäivänä pelkkänä vahvuutena. Miksi mainitsin edellä mainitut asiat, niillä on ollut merkitystä alkoholikäyttäytymisen kanssa, tai niin olen sitä päässäni käsitellyt kun olen pohtinut mistä kaikki johtunut. Usein sanotaan, että asiat juontaa juurtaan juurikin lapsuudesta. Toki vika on ollut myös minussa. En ole osannut hallita itseäni sekä kiusauksiin en ole osannut sanoa aina ei. Ilman rankkoja kokemuksia ja hölmöilyjä mitä olen tehnyt, en olisi sellainen ihminen mitä olen nyt. Iso apu tähän pisteeseen mihin olen päässyt, on ollut unelmointi. Olen nuoresta asti haaveillut/ unelmoinut, että olisin joku päivä urheilija ja kisaisin isoissa kisoissa oli laji mikä tahansa. Myös ympärillä olevat ihmiset, sekä oikeat ratkaisut ovat olleet iso tekijä. Haluni muuttua ihmisenä on ollut aito. En ole halunnut enään olla se, joka juo usein. Minussa on aina asunut urheilijan luonne ja olen kova tekemään töitä. Mutta se oli ajoittain todella piilossa. Muutoksen myötä olen saanut sen puolen esiin ja en voisi tekemästäni työstä olla onnellisempi. Ne fiilikset joita saan onnistuneen treenin päätteeksi tai onnistuessaan jossain missä en olisi koskaan uskonut onnistuvani, voittaa sata nolla humalatilan! Täytyy vielä kirjoituksen loppuun kiittää ystäviä, jotka ovat tukeneet mua. Sekä miesystävääni, joka sattui astumaan elämääni juuri oikeaan aikaan ja antamaan inspiraatiota muutokseen.  

-Senja 

KUN MIKÄÄN EI RIITÄ

 Kuva: Ayla Özcan

Kuvissa näkyvä takki kirpparilta hintaan 1e. 

Nuorempana en miettinyt mitä shoppailen ja mistä shoppailen. En miettinyt lihan kulutusta tai kuinka paljon se vaatii ympäristöltä. En ajatellut kuinka asiat tulevat ehkä muuttumaan elinaikanani. Enkä myöskään sitä, että joskus täytyyneen miettiä omia valintoja jos haluaa edesauttaa, ettei maapallo tuhoudu ainakaan niin nopeasti. Nuorempana oli todella tärkeää miltä näyttää ja täytyi saada aina mm. uusia vaatteita. Vaatteilla piti kertoa kuka olen ja tuntuikin, että omaa identiteettiä täytyi etsiä melko kauan. Tämä johtui suurimmaksi osaksi myös epävarmuudestani, joka oli tullut 9 vuoden kiusaamisen aikana. Piti seurata muotia, jotta saisi hyväksyntää.

Onneksi asiat ovat nykyään aivan toisin. Minusta jopa tuntuu välillä, että ihan sama mitä vaatteita sitä käyttää. Mielestäni vaatteet eivät kerro ihmisestä oikeasti juuri mitään. Kertovat vain murto- osan persoonasta. Joillakin saattaa olla huono rahatilanne eivätkä voi pukeutua haluamallaan tavalla ja täten heidän vaatetuskaan ei kerro luonteenpiirteistään tai persoonasta mitään. Olen kokenut köyhyyttä painosanalla köyhyyttä kun olin nuori. Haettiin kirkolta joka viikko ruokaa ja iso plussa oli se, jos sai kaakaopaketin mukaan, se oli juhlaa. Vaatteet ostettiin kirpparilta koska ei ollut varaa uusiin. Joskus vaatteita saatiin, eikä silloin voinut paljon vaikuttaa mitä vaatteita haluaa käyttää. Käytettiin vaatteita joita sai halvalla tai ilmaiseksi. Köyhyyttä ei kestänyt kuitenkaan liian montaa vuotta, vaan asiat alkoivat paranemaan pikkuhiljaa. 

Köyhyyden pahimpina aikoina olin silti todella onnellinen. Toki lapsenahan köyhyyttä ei niinkään ajattele niinkuin vanhemapana. Mutta silloin tärkeimpiä asioita olivat perhe, ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika. Ei tarvinnut olla hienoimpia kuteita tai esineitä. Asiat olivat oikeasti tärkeysjärjestyksessä elämässä. Nykyään tuntuu, että asiat ovat hieman eritavalla. Halutaan joulu tai synttärilahjaksi uusi puhelin vaikka entisessä ei ole mitään vikaa. Tai uusin malli jostakin tietokoneesta koska mullakin "on" sellainen. Muistan yhden joulun kun sovittiin perheen kesken, että lahjoja ei osteta. Ja mielestäni se oli hyvä päätös. Aina ei tarvitse muistaa lähimmäisiä materiaalin avulla, vaan pelkkä yhdessäolo riittää. Tai jos haluaa muistaa niin aineettomat lahjat ovat nykypäivänä kova sana ainakin itselläni. Mielummin haluan nykyään yhteistä laatuaikaa ystävän/ perheen kanssa kuin materiaalia.  

Kuva: Ayla Özcan

Se miksi aloin tuhlaamaan kaikkeen turhaan noin 18-21 vuosien aikana niin saattoi johtua nimenomaan lapsuudesta. Piti päästä kokemaan myös se toinen puoli. Täytyi ostella kaikkea kivaa kun siihen oli varaa. Siitä sai hetkellisesti hyvän olon tunteen ja tuli materialisti onnellisuus koukku. Joka kuukausi täytyi saada tuo sama onnellisuuden tunne mm. uusista vaatteista. Kuitenkin myöhemmin aloin huomaamaan, että ei se tunne mitä ostamisesta tulee kestä kauaan. Aloin hoksaamaan, että oravanpyörästä pitää päästä pois. Ei voi ikuisesti shoppailla samalla tavalla. Yksi hälyttävä merkki tähän heräämiseen oli käyttämättömät vaatteet joissa oli hintalaput. Jokin vaatekappale saattoi olla puoli vuotta kaapissani, sillä olin unohtanut sen olemassaolon, koska koko ajan tuli uusia vaatteita lisää. Toinen oli, että rahaa ei ollutkaan vaatteiden oston jälkeen muuhun. Ei voinut lähteä niin hyvin reissaamaan tai tehdä ystävien kanssa asioita. 

Pikkuhiljaa vähensin vaatteiden sekä materiaalin ostoa koska tiesin, että ei se kerralla kieltäminen auta ollenkaan. Ajattelin, että nyt saa enään ostaa esim tietyllä rahasummalla. Vähensin kuukausibudjettia alkuun esim 100 eurolla. Sitten sai ostaa materiaalia enään kerran kahden kuukauden aikan jne. Pienin askelin päätin sitä muutosta tehdä ja siinä meni jokunen tovi mutta siinä myös onnistuin. 

Tänä päivänä kun muistelee summia mitä laittanut pelkkiin vaatteisiin/ materiaaliin rahaa niin kauhistuttaa. Ei tulisi mielenkään enään laittaa kuussa niin paljoa rahaa. Eri asia on iso hankinta esim. laadukas takki, joka ei ole halpaketjun. Mutta eihän nuitakaan takkeja itsellä tulisi ostettua joka kuukausi! Nykyään elämänarvot ovat muuttuneet. Ei tarvitse olla hienointa/ uusinta puhelinmallia, koska ei varmaan ketään kiinnosta millainen puhelin mulla on. Ei sillä saa yhtään sen enempää kunniaa elämään. Ei saa todennäköisesti enempää silläkään kunniaa jos omistaisi filan uusimman malliston kengät tai adidaksen nappishortsit tai verkkarit. Jokainen saa toki elää omaa elämää. Jos joku tulee oikeasti onnelliseksi uusista vaatteista tai tavaroista sekä niille tulee käyttöä niin se on fine. Tai jos on kiinnostunut muodista, ja haluaa tuoda omaa persoonaa juuri vaatteiden kautta esille se on fine. En tuomitse ketään ja jokainen taplaa täällä maaperällä ihan omalla tavalla.

Tämän vuoden teemana minulla on aineettomat lahjat sekä materiaalin osto minimiin sekä syön tavalla, joka tukee ekologisuutta. Pyrin suosimaan luomua sekä suomalaista tavaraa. Esim. kahvin ostan aina luomuna (kulta katriina), erilaiset kasvikset mm. paprika ja lehtikaali tulee pääosin ostettua luomuna. Suosin myös avomaan kasveja kuten porkkanaa, sillä avomaa kuluttaa vähän energiaa. Maitotuotteita en juurikaan osta, vaan olen alkanut korvaamaan maitorahkan soijajogurtilla. Punaista lihaa en myöskään osta, vaan lihana toimii kana tai/ ja kala (suomalainen). Nyhtökauraa suosin melko paljon lihan korvikkeena. Jos kuitenkin joskus tekisi/ tekee mieli lihaa, suosin suomalaista lihaa. Sillä ulkomaalainen liha myös broileri, aiheuttaa enemmän riskejä ympäristölle kuin suomalainen liha. Olen alkanut myös suosimaan vegaanisia tuotteita enemmän mm. erilaiset herkut (jäätelöt, suklaat jne). Vegasnisuus olisikin paras ratkaisu ympäristölle mutta siihen muutokseen en ole ainakaan vielä valmis.

Jos tarvitsen uuden tavaran oli se mikä tahansa, niin lähden ensitöikseen metsästämään kirppareilta (alusvaattet ostan aina kuitenkin uutena). Nykypäivänä kirppareilta löytyy paljon laadukasta tavaraa. Jos ei kuitenkaan löydy käytettynä jotain tavaraa tai haluaa ostaa uutena niin suosin laadukkaita tavaroita (esim. suomalaisia). Halpaketjuja pyrin välttämään mm. H&M. On myös olemassa liikkeitä, joista vanhoista vaatteista ommellaan aivan uusia, itselleen sopivia. Itse en ole edellä mainittuun vielä perehnyt mutta joku päivä tulee varmasti kokeiltua. Kun lähtee ostosreissulle pyrin ottamaan aina mukaan kangaskassin mihin ostokset laitan. Jos tarvitsee pikkupussiin kaupassa laitaa jotain, otan aina biopussin, jos niitä tarjolla. Olen myös kiinnittänyt huomiota kierrättämiseen enemmän. Lasit, pahvit/ kartongit yms kierrätän. 

Kuva: Ayla Özcan

Kaikkia muutoksia, en ole tehnyt kerralla, vaan pikkuhiljaa. Itselleni ei ainakaan toimi se, että pyrkii tekemään muutoksia joka osa- alueella kerralla vaan olen ottanut yhden teeman kerralla. Ensin ruoka, sitten kierrätys jonka jälkeen materiaalin osto jne. Tein myös hiljattain vaatekaapin raakkauksen ja karsin kaikki vaatteet joita en ole vuoteen käyttänyt. Lahjoitin vaatteet ystäville ja heille ketkä niitä tarvitsevat enemmän. On jotenkin ihana fiilis kun ei tarvitse penkoa vaatekaappia puoli päivää löytääkseen vaatteen, vaan näkee vaatepinoista heti, missä vaate on. Tällä hetkellä minulla on kaksi vaatehyllyllistä vaatteita. Yhden hyllyn korkeus on 23cm ja leveys 55cm ja ovat tällä hetkellä puoleen väliin viikattuna vaatteita (toinen hylly on sporttivaatteille ja toinen paremmille). Minulla on neljässä eri hengarissa hienommat vaattet (mekot, bleiserit, juhlahaalareita, paidat, muutama kesävaate), yhteensä noin 12klp. Plus muutama takki ja 11 kpl kenkiä (tuohon määrään kuuluu sportti, kesä, syksy, talvi ja kevätkengät). Sekä muutama villapaita, pari hupparia, pipoja, kaulaliinoja, hanskoja ja pari kesätakkia. 

Minulle muutoksen teko on ollut aito halu muuttua. En hae muutoksilla kenenkään hyväksyntää tai olemalla vain parempi ihminen kuin muut. Jokainen elää omaa elämää ja tekee omat valinnat sen elämäntilanteen mukaisesti ja oman halunsa kautta. Itselleni myös muutokset ovat tulleet pikkuhiljaa ajatuksen kanssa ja näin ollen toivottavasti pysyviksi. 

Mukavaa päivää kaikille! 

12 ASIAA JOITA EN OLE PALJASTANUT ITSESTÄNI

1. Kämpillä olen aina ilman housuja. Mikään ei ole sen parempaa, kuin saada housut pois ja olla pikkupöksysyillään.

2. Olen aina myöhässä. Vaikka valmistaudun johonkin lähtöön tunnin ja olen avaamassa ulko- oven lähteäkseni muistan, että AINIIN se asia pitää vielä tehdä.. Joten näin ollen olen taas myöhässä.

3. Olen taitava lakkaamaan kynnet. Rakastan laittaa joskus kynnet todella hienoiksi ja olen siinä melko taitava!

4. Olen sittenkin talvi ihminen! Olen tänä talvena todennut, että talvi on aika ihanaa aikaa. Voi jopa olla, että en odotakkaan kesää niin täpöillä mitä aiempina vuosina.


5. Salkkarit, Syke ja Yökylässä Maria Veitola. Ehdottomat sarjat mitkä pitää nähdä heti, kun uudet jaksot tulevat julki.

6. Kapulan EI laittaminen kassajonossa. Kyllä, tämä ärsyttää minua todella paljon jos edeassä oleva ei laita kapulaa, jotta voin laittaa omat ostokset hihnalle.

7. Kyylin salaa kaupassa ihmisten ruoka- ostoksia. Tää on oikeesti aika hauskaa puuhaa. Eniten kyyläilen ihmisten ostoksia kassajonossa. Jos joku ostaa selkeästi eväitä, niin pohdin missä hän mahtaa olla töissä tai mihin hän mahtaa sunnata noiden eväiden kanssa. Tekeekö joku muukin tätä, vai oonko ainoa?!

8. Vihaan sotkua. En tykkää yhtään sotkusta en edes pienestä. Haluaisin, että kämppä näyttää koko ajan todella siistiltä ja tavarat ovat prikulleen omilla paikoillaan.

9. En voi treenata ilman musiikkia. Salilla pitää aina olla musiikkia korvilla. Tämä takaa sen, ettei kukaan tule juttelemaan ja saan treenata rauhassa.

10. Kaikki tänne heti nyt! Kyllä, haluan kaiken tähän heti, NYYTT!! Mutta kun eihän se ole mahdollista, joten joudun vain elämään tämän luonteenpiirteen kanssa.

11. Ääntely. Minun on pakko äänellä oudosti kun venyttelen kroppaa aamuisin.

12. Olen aiemmalta ammatiltani SISUSTAJA. Jos haluatte kotiinne uutta ilmettä, miulle voi soittaa, haha! 

Ihanaa viikonloppua! 

HÄMÄRÄN RAJAMAILLA

Kuva: Pasi Reponen

Välidieetti alkoi vuonna 2017 marraskuun tienuvilla ja se kesti noin 3kk. Ennen tätä dieettiä suhtautuminen ruokaan oli terveellä pohjalla pidemmän aikaan ja olin saanut tunnesyömisen ja satunnaisen ahmimisen kuriin masennuksen loputtua. (Ruokien ahmiminen alkoi masennuksen alettua hiljattain ja oli siis satunnaista). Söin terveellisesti sekä mututuntumalla ja aina kuvun täyteen. Dieetin alettua uutena tuli vaa`an käyttö, napostelut pois sekä uusien kasviksien syönti. Minusta se oli todella kivaa ja tykkään aina oppia uutta sekä tarttua uusiin juttuihin innokkaasti. 

Alkuun ruokien punnitus oli hieman outoa ja se vaati pari viikkoa, että se alkoi tulla rutiiniksi. Valitettavasti samaan aikaan tuli myrkyllinen ajatus "kiellän itseltäni kaiken, kaikki herkku on kiellettyä, jos sorrun syömään vaikka yhden ylimääräisen leivän niin pitää tehdä ekstra liikuntaa jne".. Aivan naurettavia ajatuksia kun tänä päivänä noita muistelee. Alkoi tulla myös sellaista mustavalkoista ajattelutapaa "kaikki tai ei mitään". En tunnistanut tuossa vaiheessa, että ehkä omat ajattelutavat ovat häiriintyneet, eivätkä lainkaan normaaleja (etenkään kun ei ollut kyseessä mikään kisadieetti), joten pidin nuita ajatuksia aivan normaaleina. Ajatukset eivät tulleet vain yhtäkkiä, vaan ne olivat seurausta aiemmasta syömisestä eli ahmimisesta ja tunnesyömisestä, joita en ollut koskaan käsittelyt omassa päässä ennen välidieetin alettua. Lakaisin ne vain maton alle salaa ja ajattelin, että eivät ne sieltä tule takaisin kummittelemaan, mutta toisin kävi.

Kuva: välidieetti oli loppunut ja offikautta oli ollut takana noin 2vk.

Kun välidieetti loppui (ja offi kausi alkoi) niin tuntui, että nyt voin taas elää sekä syödä vapaasti. Siinähän kävi niin, että dieetin aikana kaikki "kielletty" ruoka alkoi maistumaan liiankin hyvin ja syöminen lähti lapaisesta ainakin hetkeksi. Kaikki aiemmin "kielletty" oli hyvää ja niitä piti syödä todella usein jopa niin paljon, että se alkoi näkyä kropassa ja mielessä, eikä siis hyvällä tavalla. Tottahan se on, jos itseltä kieltää lempiherkun/ herkut kokonaan, niin sitä tekee mieli enemmän ja kohta ajatukset eivät muualla olekkaan. Offin edetessä oma peilikuva alkoi välillä epämielyttää sekä tuntui, että alkoi tulla pienoinen oravanpyörä. Kun peilikuva ei miellyttänyt, tuli syötyä siihen tunteeseen ja kas näin taas tunnesyömisen ja ahmimis syömisen oireet tulivat maton alta kehiin. Muistan päiviä kun ahmin ruokaa niin paljon, että illala vatsaan sattui ja ei ollut mukava olla. Päivän aikana saattoi mennä suklaata/ karrkia 300g, 1l jäätelöä, pullia yms. 

Sain syömisen onneksi kuntoon fyysisellä tasolla offin lopulla, josta oli hyvä lähtee itse kisadieettiin. Huomasin tosin ensimmäisen kuukauden jälkeen, että kisadieettiin en ollutkaan valmis henkisesti. En kerennyt tehdä ajatustöitä vielä tarpeeksi syömisen suhteen ja mikä siinä ollut vikana. Tuli taas mustavalkoinen ajattelutapa ja tuntui, että sortumisia tuli. Ei mitään radikaaleja mutta koin niistä huonoa omatuntoa ja siitä alkoi kehittyä taas oravanpyörä. Päätin lopulta itse, että kisapreppi loppuu ja aloitetaan offikausi/ kehityskausi. Tämä päätös siksi, sillä ison stressin ja elämäntilanteen myötä ei tuloksia tullut vaikka parhaansa yritti. Tuntui, että keho että mieli eivät olleet yhtään mukana kisaprepissä. Kisapreppi kun loppui niin sallin itselleni hetkeksi vaaka vapaata (söin ilman vaakaa) joka tarkoitti, että söin oman tuntemuksen mukaan. Ajattelin tämän olevan hyvä ratkaisu kaiken stressin ja muun ohella, jotta mieli saa levähtää. Herkkuja tosin upposi ja ei ollut sellainen kevyt freshi olo. Ja tuli myös tällöin sorruttua ahmimiseen sillä kisaprepin loppuminen harmitti kuitenkin niin paljon.

Otin itseäni niskasta kiinni ja myönsin itselleni ääneen missä menty vikaan. Muutin omia ajattelutapoja kokonaan. Ei enään "kaikki tai mitään" ajattelua enkä myöskään kiellä itseltäni mitään. Jos herkuttelen en piiskaa itseäni. Tätä ajattelutapaa työstin varmaan kuukauden (jopa kauemmin) ja jotenki koin ison muutoksen henkisesti. Kaikki ylinmääräinen stressi lähti pois. Kun aloin syömään taas siten, että se kehittää omia tavoitteita, niin olo alkoi olemaan freshi niin henkisesti kuin fyysisesti. Kroppa alkoi yhtäkkiä toimimaan. Ruokaa lisättiin ja kiloja senkun karisi kropasta pois. Nyt voin taas sanoa, että syöminen on terveellä pohjalla ja nautin myös arjessa pienistä herkkuhetkistä ilman huonoa omatuntoa. Mutta paljon on tämä nykytilanne vaatinut ajatustyötä ja analysointia. 

Kuva: Pasi Reponen

Mitä tällä kirjoituksella haluan lopulta sanoa, niin ei kannata ajatella, että kieltää itseltään kaiken tai jotain. Tai alkaa överi herkkulakkoon tai noudattaa kitudieettiä. Sillä syöminen voi häiriintyä vaikka sitä ei heti uskoisi. Se voi olla todella pienestä kiinni tai lähteä aivan pienestä ja kasvaa todella suureksi asiaksi. Olen onnekas, että myönsin itselleni asian todella varhaisessa vaiheessa, että syöminen sekä siihen liittyvät ajattelutavat olivat häiriintynyt eivätkä normaaleja. 

Sanotaanko näin, että jos et ole huippu- urheilija, niin kultainen keskitie on hyvä ajattelutapa. Syöminen ei ole pelkkää suorittamista vaan pitää olla hemmotteluhetkiä. Hyvä nyrkkisääntö onkin 80% terveellistä ja 20% sattumia (herkut). Ei kannata edes havitella mitään täydellistä syömistä, johon kuuluvat vain salaatit, kana, parsa ja riisi. Sillä sekin on sairaus jos havittelee syönnissä täydellisyyttä ja kaikki ns "epäterveellinen" on pahasta. Kyllä, myös huippu- urheilijatkin herkuttelevat, toki ei ehkä samalla mittakaavalla mitä hyvinvointi liikkujat (etenkin jos kisapreppi päällä) mutta se on aihe erikseen, josta kirjoitan oman postauksen myöhemmin. Jos kokee, että on ongelmia syömisen kanssa tai tunnistaa, että se on häiriintyvää tai alkaa olemaan sellaisia oireita, kannattaa sanoa itselle ääneen, että se on jo ongelma vaikka se tuntuisi hieman pahalta tai oudolta. Tämän jälkeen kannattaa puhua jollekin läheiselle asiasta. Se auttaa paljon ja voi jo tollaisenaan korjata asian melko hyvin ja hyvällä onnella jopa kokonaan. 

Syö siten, miten koet itselle parhaimmaksi ja mistä tulee hyvä olo. Älä noudata mitään ruokavaliota joka ei oikeasti sovi sinulle. Liika stressi pois ruokailujen suhteen ja nauti elämästä! 

  Kuva: Pasi Reponen

Kävin oman syömisen kanssa hämärän rajamailla mutta onneksi nyt asiat paljon paremmin! 

Herkullista viikonloppua ruudun toiselle puolen! 

VAIKEIN PÄÄTÖS HETKEEN- FITNESS KISAT VÄLIIN!

Tällä likalla oli liian kova kilohinta! 
Kisakauteni päättyi hiljattain. Joka tarkoittaa sitä, että
en tule kisaamaan nfe:ssä (sm- kisoissa) nyt syksyllä.

Pahoittelen etukäteen jos tekstini ryöppyilee ja seilaan asiasta toiseen kuin laiva merellä mutta, ehkä saatte asiasta kiinni ja toivotaan, että tekstiin tulee edes jonkinlainen punainen lanka.

Kyseinen päätös harmittaa todella todella paljon, sillä tähän on satsattu rahaa ja aikaa sekä olen viime aikoina pyörittänyt arkeani ns "urheilu/ kisat" edellä. Okei ei se raha tässä vaiheessa niinkään haittaa vaikka pari hunttii menikin hukkaan (tän vuoden kisalisenssi), koska ei rahalla ole väliä siinä vaiheessa jos oma terveys on vaakalaudalla tai hyvinvointi ylipäätään. 

Miksi näin kävikään? 
Talvella minulla oli 3 kk välidieetti (alkoi marraskuussa 2017). Välidieetti meni todella hyvin ja mutkitta. Kroppa laihtui ja kiristyi niinkun pitikin. Ruokaaki sai tuputtaa menemään dieetin vikoilla viikoilla melko runsaasti. Dieetin jälkeen alkoi offikausi (kehityskausi). Kaloreita nostettiin ja aerobisia vähennettiin. Treenit kulkivat todella hyvin ja enkkoja paukuteltiin. Offikausi kesti kaikenkaikkiaan noin 2 kk, jonka aikana kiloja kertyi minulle noin 6-7 kg.. Eli aivan liikaa lyhyessä ajassa. Kaikki mitä söin kertyi keskivartaloon. Kisadieetin oli määrä alkaa toukokuussa mutta se aikaistettiin noin kuukaudella, sillä kuntoni oli päässyt pehmenemään 2 kk aikana jonkin verran. 

Kisadieetti alkoi hyvin. Ensimmäinen kuukausi oli todella helppo. Ei tuntunut ollenkaa, että dieetillä olisi ollut, mutta sen jälkeen alkoivat vaikeudet. 
Aineenvaihduntani oli mennyt sekaisin offikaudella siitä ruoan määrästä jota lapoin naamaan. Minulla oli ruokaohjeet offikaudelle, jota noudatin mutta herkuttelin liian paljon siihen päälle, joten kaikki ylimääräinen ruoka kertyi varastoon ja sitä kautta rasvaksi. Keho ei jaksanut enää käyttää sitä energian määrää mitä se sai. Tätä en toki hoksannut tai (halunnut hoksata) offikaudella vaan tämä tuli ilmi kisadieetin aikana (parin kuukauden jälkeen). Paino ei alkanut pudota ja kunto junnasi paikallaan. Nälkä ei ollut ja ihmettelin kuinka tämä näin helppoa on. 

Kisakauden jälkeen onkin todella tärkeää kisoista palautuminen. Kroppa on viety niin kuiviin ja äärirajoille, että ruokamäärää ei voi nostaa heti korkealle, sillä kroppa menee siitä vain sekaisin ja kaikki kertyy kehoon. 

Elämäni on muutenkin ollut viime aikoina todella stressaavaa, joka on vaikuttanut kisakauteen negatiivisella tavalla. Kuten monet tietää, stressi on pahin vihollinen kropalle ja painon pudotukseen. Alkoi myös tulemaan ajatuksia siitä, että syksyn kisat tulevatkin aivan liian äkkiä ja en ehkä olekkaan vielä valmis paketti lavalla syksyllä (henkisesti ja fyysisesti). 

Ja veikkaan/ tiedän, että tämä seuraus mitä tapahtui, ei ole tullut pelkästään puolen vuoden aikana, vaan pidemmältä ajalta, joka nyt räjähti käsiin.

Fitnessurheilu on hieno laji, mutta todella raakaa samaan aikaan. Se ei riitä, että näyttää lavalla ihan ookoolta, vaan kriteerit täytyy kropan suhteen täyttyä, jos meinaa kisoissa pärjätä (kuten minula tarkoituksena on). 

Mitä seuraavaksi?
Valmentajani on laatinut minulle suunnitelman miten tästä eteenpäin. Dieetti loppetettiin ja aloitettiin niinsanottu fiksu ja hallittu offikausi. Tarkoittaa siis sitä, että noudatan tarkkaa ruokavaliota ja kaloreita nostellaan pikkuhiljaa ja maltillisesti. Tällä taataan että, aineenvaihduntani (toivottavasti) kiihtyy ja ehtii päästä siihen ruokamäärään mukaan mitä keholle sillä hetkellä annetaan. Aina kuin painon nousu tyssää (paino ei nouse tietyllä kalorimäärällä), nostetaan ruoan määrää taas maltilla. Tätä jatkuu aina sinne asti, kun on taas aika aloittaa kisadieetti. Ja mitä korkeammalle kaloreissa pääsee, sitä helpommaksi kisadieetti käy. Plussaa on se, jos kroppa pysyy siistinä korkeilla kaloreilla. Eli paljon ruokaa ja kiloja ei juurikaan kerry.

Tähän väliin tulee treenien osalta palauttavampi jakso. Salitreenejä tulee nyt "vain"  3 kertaa viikossa (ennen oli 4-5 krt/ vk). Salitreenien päälle tulee salibandy ja koreotreenit. Muita aerobisia ei tarvitse tehdä ellei välttämättä halua. Aamulenkit ja ylimääräiset hiit- treenit jäivät pois.

Olen toki todella pettynyt itseeni, että en onnistunut tässä vaiheessa ja kisalavat jäi vielä haaveeksi. Mutta kisoja tulee ja menee mutta terveydellä ei ole leikkimistä. Sen jos onnistuu pilaamaan niin se on vaikeaa saada takaisin ja aineenvaihdunta jutut ovat juuri sellaisia asioita, minkä kanssa ei kannata leikkiä (oma mielipide). Vaikka fitnessurheilu on rankkaa, niin silti siinä mennään terveys edellä (ainoastaan vikat viikot ollaan äärirajoilla niin fyysisesti kuin henkisesti). 

Monia nyt varmasti kiinnostaa tulenko kisaamaan ja jos tulen niin milloin? 
Tulen kisaamaan (koska fitness on lajina nii huikee ja tää on mun juttu) mutta en halua sanoa tässä vaiheessa ajankohtaa milloin kisaan. Tämä siksi koska, en halua luoda itselleni paineita yhtään enempää kuin on tarvis. Asiat tehdään nyt fiksusti ja palautellaan kroppa normaalitilaan. Kun kroppani on valmis, tulee uusi kisakausi. Treenaan kuitenkin koko ajan kovaa ja tavoitteellisesti. Koreografiaa tulen paukkuttelemaan offikaudella siihen kuntoon, että se ei enää tuota myöhemmin päänvaivaa. 

Jos sielä joku sellainen lukee tätä tekstiä joka haaveilee kisaamisesta (fitnessurheilu) tai on tällä hetkellä dieetillä, niin tehkää ruokalisäykset pliiiiis maltilla. Jos valmentaja painottaa, että syö maltilla, ei herkkuja kuukauteen niin pliis totelkaa! Toki dieetin jälkeen voi sen päivän herkutella tai max kaksi päivää (jos tarvetta), mutta sen jälkeen ruokaa maltilla nassuun ja nostelut pikkuhiljaa. 

Tällä kertaa ei muuta, muistaakaa tehdä asioita fiksusti ja nauttikaa elämän pienistä iloista! 

Mua voi seuraa instagramissa: senja.k 
https://www.instagram.com/senja.k/

-Senja 

18 WEEKS OUT- kisapreppi käynnissä!

Vasta haaveilin kisaamisesta ja valmentajat olivat kuumeisesti haussa. Nyt kisoihin on enään 18 viikkoa eli reilu 4kk WHAATT?! 

Marraskuussa 2017 alkoi välidieetti, joka kesti reilu 3kk. Tämä siksi, koska emme tienneet miten kehoni reagoi dieettiin ja onko kisalavoille nousu edes realistista. Välidieetin ollessa noin puolessa välissä sain valmentajilta vihreää valoa! 

Offi kautta (kehityskausi) rehellisesti sanoen ei ehtinyt olemaan niin kauan mitä olisin halunnut. Mutta sitä on aivan turha märehtiä jälkikäteen. Offi oli kuitenkin siinä määrin onnistunut, että enkkoja paukuteltiin sekä jerkkua tuli lihaksiin lisää ja lujaa! Eli onnistuneella offikaudella käy näin. Kun kisadieetti alkoi (2kk sitten), eka kuukausi enkkoja paukuteltiin salin puolella ja lujaa, enkä kärsinyt enää hiilaripöhnästä WOHOO!

Ekat kaksi kuukautta kisapreppia ja dieettiä olivat helppoja kunnes lisättiin aerobiset liikunnat, joita tulee 3 kertaa viikkoon. Välillä olo on jaksamaton ja energiatasot ovat vähissä, joka on normaalia ja kuuluu asiaan. 

Paljon on tullut kysymyksiä: kuinka kauan dieetti kestää? Ja saanko syödä mitään herkkuja? Lyhyesti: dieetti kestää aina sinne kisapäiville saakka ja en saa syödä herkkuja. Toki mahdollisia tankkauspäiviä tulee, mutta nekin suunnitellaan fiksusti ja syödään puhdasta hiilaria. Eli tankkauspäivällä (näin kisaprepin aikana) ei tarkoiteta, että saa mättää ihan mitä vain ja haluamat määrät.

Tavoitteeni kisaprepillä on se, että pysyn terveenä enkä loukkaannu. Sillä viikkoja hukattavana ei ole yhtään ja on todella iso menetys jos tulisi kipeäksi pidemmäksi aikaa tai loukkaantuisi. Toinen tavoite on, että koko kisaprepin aikana treenaan kovaa sekä tavoitteellisesti. Jos joku ei vielä tiennyt niin päälajini on Fitness. Fitness- sarjassa on fysiikkakierros, jossa arvostellaan kehon ulkoinen fysiikka neljänneskäännöksin. Fysiikkakierroksen lisäksi on vapaaohjelmaosio. Se sisältää yleensä tanssillisia ja voimistelullisia liikkeitä, joista tehdään näyttävä koreografia. Musiikki ja asu ovat olennainen osa vapaaohjelmaa.

Tiedän, että seuraavat 4 kuukautta eivät tule olemaan helppoja. Mutta täytyy muistaa, että tästä olen haaveillut ja tämän eteen on tehty töitä useampi vuosi.
Hiljattain uutena tietona tuli, että nykyään saa kisata vain yhdessä lajissa/ sarjassa. Haaveilin jo hieman, että kisaan Fitness- sarjan lisäksi myös Body fitness- sarjassa mutta se haave nyt kariutui. Joten valinta täytyy tehdä kesäkuun aikana kummassa sitä loppujen lopuksi kisaa (kesäkuun loppuun menessä täytyy tehdä sitovat ilmottautumiset sarjoihin). Kaikki riippuu siitä saanko kesäkuun aikana vapaaohjelma koreografian opeteltua sujuvaksi ja onko varma fiilis kesän lopulla, että osaan ohjelman syksyllä. Mutta tällä hetkellä kutina on että, haluan pysyä päälajissani eli fitneksessä, sillä olen tehnyt paljon töitä koreografian eteen ja harjoitellut taitoja paljon ennen kisaprepin alettua.

Kisat ovat lokakuun ekana viikonloppuna Lahdessa, joita odotan innolla! Ja ihanempaa tästä matkasta kisalavoille tekee sen, kun tiedän, että tulen saamaan huipputiimin kasaan kisaviikonlopulle! 

-Senja